Seuraavat puolitoista vuotta vietin sairaaloissa ja vaikka kuntouduinkin halvauksesta vähitellen, eivät käteni saaneet toimintakykyään takaisin. Petin itseäni hyvin pitkään uskomalla, että kyllä ne kädet sieltä vielä tulevat. Kun Käpylän kuntoutussairaalan lääkäri ehdotti minulle maalausvälineisiin tarttumista suullani, se ei tuntunut lainkaan hyvältä idealta. En vieläkään tiedä kumpi oli vaikeampaa tekniikka vai psyyke. Kun otin siveltimen suuhuni, tunsin, että annoin periksi, hylkäisin käteni ja ajatuksen siitä, että ne voisivat vielä kuntoutua. Oli suuri askel päästä sen tunteen yli mutta kun kerran kokeilin maalaamista, minusta tuntui, että minulle oli annettu lahja, jota minun tuli kehittää.

​

Vuosien hitaan ja usein tuskallisenkin työskentelyn jälkeen etenin Suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden yhdistyksen stipendiaatiksi ja vuonna 1981 sain yhdistyksen täysjäsenyyden, joka mahdollistaa taloudellisesti itsenäisen elämän. Maalauksiani on nähty useissa näyttelyissä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ja teoksiani on julkaistu kaikissa maanosissa kalenterien ja korttien muodossa. Olen päässyt itsekin matkustamaan taiteilijatapaamisiin lähes ympäri maailman.